Vaalilupauksista puhutaan kauheasti, ja olen niitä itsekin pohtinut

🟡 Mikäli tulen valituksi aluevaltuuston, lupaan tuoda keskusteluun valtuustossa pienituloisten ääntä.

Meidän, jotka käytämme itse julkisia palveluita emmekä kuulu työterveyden piiriin.

Meidän, joilla ei ole esimerkiksi varaa ajella Lappeenrantaan terveyspalveluiden perässä, edes kelataksilla.

Meidän, jotka kuljemme julkisella liikenteellä, joka luo omia rajoitteitaan siihen, kuinka pääsemme palveluiden luokse.

🟠 Lupaan kyseenalaistaa ja kysyä, jos jokin asia on minulle epäselvää.

🔴 Toivon, että tulevaisuudessa palvelut säilyvät myös pikkukuntien asukkaiden lähellä, eivätkä keskity Lappeenrantaan. Lupaan tehdä asian eteen voitavani.

💜 Olen kahden alle kouluikäisen äiti. Opiskelen tradenomiksi AMK:ssa ja toimin kaupunginvaltuutettuna Imatralla.

Toimintaani ohjaa vahva tahto päätöksenteon avoimuuteen sekä oikeudenmukaisuuteen.

🧐 Toivon henkilökohtaisesti, että aluevaltuusto tulee koostumaan sopivassa suhteessa monenlaisista osaajista; hallinto-osaajista, alojen ammattilaisista sekä eri tulo- ja ikäluokkien edustajista, jotta valtuustossa keskustelu on monipuolista ja eri näkökantoja esiintuovaa.

Terveys on arvokkainta mitä meillä on.

Krista Nordberg

Scroll to Top