Jani Telkkä – Vapputervehdys 1.5.2022

Kuva: Heikki Möttönen

”Hyvää päivää, arvoisa juhlaväki!

Se on taas se aika vuodesta, kun juhlitaan vappua eli suomalaisen työn päivää. On mukava nähdä kuntalaisia vappuna näin livenä, kahtena viimeisenä vuonna vappu on juhlittu vain virtuaalisesti. Jospa tämä maailma alkaisi koronan osalta asettua normaaliksi.

Yrittäjät ja yrittäminen on yksi tärkeimmistä osa-alueista Imatran voimavaroista luoda kaupungille hyvää elinvoimaa. Mutta haasteita mm. tässäkin asiassa on riittänyt. Ensin Imatran elinvoimaa kuritti koronapandemia ja heti kohta, kun tilanne alkoi näyttämään vähän paremmalta, niin itänaapuri päätti pitää huolen, että huolta riittää jatkossakin.

Ukrainan tilanne on totta kai äärimmäisen vakava ja surullinen ja olen varma että täällä paikalla olijoilla on sama toive, että vääryyden pitää loppua välittömästi.

Itse olin huolissani koronan vaikutuksista aikanaan liike-elämään. Nyt kuitenkin kaksi vuotta myöhemmin olen enemmän huolissani Ukrainan tilanteen vaikutuksista yrityselämään ja siitä syntyvään elinvoiman määrään tulevaisuudessa. Olen huomannut itse ja muiden yrittäjien kanssa jutellessani, että Ukrainan tilanne on vaikuttanut negatiivisesti enemmän yritysten pärjäämiseen ainakin Imatralla, kuin koronan alkuaikoina. Asiakkaiden ostokäyttäytyminen on muuttunut selvästi varovaisemmaksi. Parhaiten tämän ilmiön olen huomannut Vuoksenniskan katukuvassa. Vielä helmi-maaliskuulla katukuva oli virka-aikana vilkas, mutta ei ole enää.

Imatran kaupungilla on mielestäni edessä uusi aika monessakin mielessä. Kannattaako itänaapurin matkailun voimaan enää luotttaa? Tai itänaapuriin kanssa tehtyihin yhteistyökuvioihin? Molempiin mielestäni vastaus on, että ei. Imatran kaupungin päättäjät saavatkin haastavia asioita mietittäväksi, että miten Imatra pidetään pinnalla tulevaisuudessa. Se ei ole helppo rasti.

Tervehdyspuheessani on ollut tänään mollivoittoista sävyä, tänään on kuitenkin juhlapäivä. Koronan osalta ollaan rajoituksista pikkuhiljaa luovuttu, koronan läsnäoloa ei pidä unohtaa. Se ei välttämättä ole helppo tauti kaikille. Muistetaan käyttää Imatran palveluita paikallisesti ja parempaa tulevaisuutta toivoen.

Hyvää ja turvallista vappua koko Imatralle.

Kiitos!

Scroll to Top