Mistä tulevaisuuden tekijöitä?

Sipilän edesmenneen porvarihallituksen linjauksia olivat ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkaukset ja koulutusreformi. Reformissa oli kyse toiminnan ja toimintakulttuurin muuttamisesta, koska työelämä ja koko yhteiskunta muuttuvat ympärillämme. Tavoite oli siirtää ammatillinen koulutus entistä suuremmassa määrin työpaikoilla tapahtuvaksi. Hyvä ajatus, kunhan se tehdään hallitusti. Onhan Euroopan maissa, Suomessakin, jo vuosisatoja työpaikalla oppiminen, oppisopimuskoulutus ja kisälliperinne ollut vallalla hyvin kokemuksin. Mutta mitä Sipilän porvarihallitukselta unohtui reformin huumassa? Unohtui selvittää, mitä työnantajat ja työpaikat ovat mieltä tästä työpaikoilla tapahtuvan ammatillisen koulutuksen lisäämisestä. Miten itse ammatillisen koulutuksen henkilöstö taipuu tähän ja millä pelisäännöillä kaikki tapahtuu? Samaan aikaan reformiuudistuksen kanssa ajettiin toista isoa työelämän muutosta, paikallista sopimista. Hyvä ajatus oikein toimiessaan. Tässä taas unohtui selvittää, mitä mieltä työntekijäpuoli on paikallisen sopimisen lisäämisestä työpaikoilla ja millä pelisäännöillä? Äskettäin Metsäteollisuus ilmoitti luopuvansa osaltaan keskitetystä sopimustoiminnasta, jonka sisällä on aiemmin sovittu myös pelisäännöistä työpaikoilla tapahtuvasta ammatillisesta koulutuksesta. Miten näistä tärkeistä asioista tullaan jatkossa uudessa sopimuskulttuurissa sopimaan? Tulevatko kaikki työpaikat, niin työnantajat kuin työntekijät kantamaan vastuun ammatillisen koulutuksen vaatimista tarpeista tulevaisuudessa, tasapuolisesti? Onko tähän riittävät resurssit, jaksaminen, osaaminen ja motivaatio? Jos ei, kärsijänä tulee olemaan koko suomalainen yhteiskunta, kun koulutettua työvoimaa ei ole työmarkkinoiden tarpeisiin riittävästi. Nyt on koottava tietäjät miettimään, miten yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta nämä asiat hanskataan. Suomi on pieni maa, jonka elinvoima on perustunut ja perustuu yhteistoimintaan, sopimiseen ja vahvaan osaamiseen. Tätä meillä ei ole varaa menettää.

Ilkka Nokelainen, Imatra

Kuntavaaliehdokas (sd)

Scroll to Top